Rebeccakonttaa_800Cycle_81A9779Jami_istuu_800CycleHillapuu_800Cycle_81A0471_81A0090Veeti_istuu_800Cycle_81A0282_81A0130HillajaJollasangyssa_800Cycle_81A0355

Gymi Furniture –lasten kalusteiden synty

Gymi tulee koteihin ja julkisiin tilohin. Pari vuosikymmentä lasten liikunnan parissa työskennellyt Christina Nurmi on nyt suunnitellut lasten toiminnallisia huonekaluja ja haluaa tuoda liikkeen sinne, missä lapset päivittäin ovat: koteihin ja julkisiin tiloihin kuten päiväkoteihin ja kouluihin.
”Lapset ovat lähellä sydäntäni, ja olen tehnyt intohimoisesti työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen jo pitkään. Vuodesta 2008 lähtien olen pyörittänyt perustamaani Gymiä, lasten ja nuorten kuntoklubia, ja ohjannut lapsia ja nuoria liikuntataitojen opettelun pariin.

Ihminen on vieraantunut luonnollisesta tavasta liikkua ja voida hyvin. Lapsi liikkuu luonnostaan ja oppii liikunnallisia taitoja, jos hänen annetaan liikkua ja kokeilla, juosta, hyppiä, tasapainoilla, kiivetä, roikkua, heilua ja temppuilla, toistaa liikettä. Meidän aikuisten tehtävä on luoda sellainen ympäristö, missä aktiivinen elämäntapa on mahdollista.
Nyt haluan tuoda liikkumisen ilon myös koteihin, päiväkotiin ja kouluun. Gymi Furniture on toiminnallinen kalustesarja, jonka myötä luonnollinen liike ja leikki voivat jatkua ohjatun jumppatunnin jälkeenkin. Haluan kalusteiden palvelevan pitkään, siksi ne on valmistettu aidosta puusta”, kertoo Christina Nurmi, Gymin perustaja sekä Gymi Furniture -kalustesarjan pääsuunnittelija.
Christina on monelle tuttu Pikku Kakkosen aamujumppaohjaajana ja Gymi Lasten ja nuorten kuntoklubin perustajana. Hän on ohjannut tuhansia lapsia liikunnan ja taitojen oppimisen ihmeelliseen maailmaan ja aiemmin toiminut myös telinevoimisteluvalmentajana.

”Gymi Furniture -kalusteiden tarina alkoi omilla Gymi-saleillamme, kun tuntui, ettei mistään löytynyt tarpeeksi toimivia ja laadukkaita telineitä ja välineitä. Lisäksi huomasimme asiakkaiden haluavan koteihinsa milloin mitäkin Gymillä olevaa välinettä ja kuulimme lasten leikkivän Gymiä kotona. Oli kai aika ottaa vinkistä vaari. Tarvitaanhan näitä kalusteita juuri sinne, missä vietämme suurimman osan ajastamme – kotiin, päiväkotiin, kouluun ja työpaikoille. Sillä luonnollista liikettä tarvitaan joka ikinen päivä.”

Uusien kalusteiden haluttiin olevan turvallisia, kestäviä ja käytännöllisiä mutta myös hyvännäköisiä. Niiden uskottiin motivoivan lapsia luonnolliseen liikkeeseen ja taitojen oppimisen pariin sekä aktivoivan arkea. Gymi Furniture -kalustesarja on ansaitusti saanut Suomalaisen Työn Liiton Design from Finland -tunnuksen. Tuotteet on myös valmistettu Suomessa.

Gymi Furniture –toiminnallisiin kalusteisiin kuuluvat tällä hetkellä sänky, kerrossänky, erikokoiset boksit, aisat, tikkaat, puolapuut ja lankut. Vastaiskuna kertakäyttökulttuurille muotokieleltään selkeästä kalustesarjasta tuli sellainen, joka sopii joka kotiin ja säilyy sukupolvelta toiselle.


Huonekalu aktivoi lasta – sänky on levon paikka

Toiminnalliset kalusteet aktivoivat arkea. Gymi Furniture –kalusteita yhdistelemällä saadaan monipuolisia liikuntavälineitä, jotka toimivat eri-ikäisten lasten leikeissä ja nuortenkin treenissä. Samalla kalusteet toimivat myös sänkynä, pöytänä, jakkarana ja vaaterekkinä. Materiaaliksi valittu aito puu luo lämpöä ja pehmeyttä sisustukseen.

Laadukkaista materiaaleista standardien mukaisesti Suomessa valmistetut Gymi Furniture -kalusteet mahdollistavat luonnollisen liikkeen ja liikkumisen taitojen harjoittelun pienessäkin tilassa, jopa omassa huoneessa. Toisaalta isommasta määrästä kalustesarjan osia saadaan rakenneltua vaikka mitä temppu- ja parkourratoja. Liikkuessaan lankuilla, puolapuilla ja aisoilla lapsi automaattisesti tai pienellä ohjauksella liikkuu niin jalkojensa kuin käsiensäkin varassa, tekee karhukävelyä, apinakävelyä, rapukävelyä, hyppää käsien varaan ja kiipeää puolia pitkin ylös ja alas. Temppuilu lankuilla tai vielä kapeammilla aisoilla kehittää kehonhallintaa ja tasapainotaitoa. Hyvä motoriikka ennaltaehkäisee tapaturmia. Temppuillessaan lapsi oppii luottamaan omiin kykyihinsä, jolloin myös itseluottamus ja itsetunto kasvavat. Sanomattakin on selvää, että lisäämällä luonnollista liikettä, myös keskittymiskyky paranee ja kognitiiviset kyvyt kehittyvät. Lasten lisäksi kalusteilla pääsee kuntoilemaan myös aikuiset. Kalusteet on myös helppo koota pois ja laittaa syrjään tarvittaessa.


Miten Gymi Furniture -huonekalut toimivat – kuuluvatko puolapuut joka kotiin?

Gymi Furniture -kalusteet elävät kanssasi elämäsi muutosten mukana. Kotona ne muuntuvat perheen tarpeiden mukaan, ja kalustesarjan osia voi kerätä pikkuhiljaa. Sänky on jatkettava, joten se kestää pinnasängyn jälkeen koko lapsuuden ja nuoruuden. Jatkettava sänky muuttuu lisäsängyllä kerrossängyksi, kun perhe kasvaa. Bokseista, lankuista, tikkaista ja aisoista saadaan legomaisesti rakenneltua temppuratoja, treenipaikkoja ja eri-ikäisten lasten leikkeihin sopivia kokonaisuuksia. Puolapuut ovat kaunis sisustuselementti ja kuuluvat joka kotiin – ja työpaikalle, päivökotiin ja kouluun. Lisäksi Gymi Furniture -puolapuuut ovat suunniteltu niin, että ne ne mahdollistavat mahdollisimman monipuolisen harjoittelun.

Kalustesarjan pääelementit ovat sänky, boksit, lankut, aisat, tikapuut ja puolapuut. Näitä elementtejä yhdistelemällä saadaan toimivia kalusteita niin perusarkeen kuin liikuntaan. Aisoista ja bokseista tai puolapuista voi koota joko rekin tai nojapuut, ja lankku toimii puomina, penkkinä, liukumäkenä, kirjoituspöytänä tai parkour-kaiteena. Lankkuja, tikapuita ja aisoja kiinnitetään puolapuihin, sängyn puoliin ja bokseihin, ja näin rakennetaan erinäköisiä ratkaisuja, jotka mahdollistavat erilaisia käyttötarkoituksia. Kun huoneessa on puolapuut, voimistelurekki, nojapuut (kaksi puuaisaa rinnakkain), puomi ja parkour-kaide, niin oma mielikuvitus on enää rajana liikkeelle – mahdollisuuksia on yllinkyllin.


Lasten sänky ja pöytä

Gymi Furniture -toiminnalliset kalusteet korvaavat perinteiset lasten huonekalut. Jatkettavassa ja kerrossängyksikin muuntuvassa sängyssä on jo itsessään puolapuut. Kun lankku kiinnitetään toisesta päästä sängyssä oleviin puoliin ja toisesta päästä boksiin, tulee lankusta pöytätaso, missä koululainen voi tehdä läksyt joko luonnollisessa asennossa (risti-istunnassa, kyykyssä tai polvillaan) istuen, jumppapallon päällä tasapainoillen tai tasapainolaudan päällä seisten. Bokseja voidaan koota päällekkäin, jolloin esimerkiksi sängyn ja boksien väliin aseteltu lankku tai aisa saadaan korkeammalle. Aisa voi toimia niin leuanveto- kuin jopa vaaterekkinä.

Tarkemmat tuotetiedot löytyvät Gymi Shop –verkkokaupasta. Tervetuloa ostoksille!


Julkisen tilan kaluste

Kestävyytensä ja monikäyttöisyytensä vuoksi Gymi Furniture –kalusteet toimivat erinomaisesti julkisten tilojen kalusteina. Kouluja ja muita julkisia tiloja varten kalusteista löytyy myös isommat mallit, joita ei tällä hetkellä löydy verkkokaupasta. Koska Gymi Furniture –kalusteet ovat myös liikuntaan sopivia välineitä, sopivat ne luonnollisesti liikuntasaleihin esimerkiksi seura- tai yritystoiminnassa. Kalusteista kootaan helposti erilaisia kokonaisuuksia, missä motoristen taitojen harjoittelu ja kehonpainoharjoittelu joko vapaaharjoitteluna tai ohjatusti on luonnollista ja hauskaa.

Gymi Furniture -kalusteet sopivat erinomaisesti päiväkotiin ja kouluun. Kalusteet mahdollistavat opetussuunnitelman mukaisen motoristen taitojen opetuksen ja muuntuvat helposti toiminnallisen opetuksen tarpeisiin lankun toimiessa pöytänä eri tasoissa. Lisäksi niitä voidaan käyttää aamu- ja iltapäiväkerhoissa tai taukojumpissa. Kalusteet on testattu eri-ikäisille tytöillä ja pojilla. Ne saavat vähänkin aktiiviset lapset liikkeelle.

Kun suunnittelet Liikkuva koulu -ratkaisuja tai muuta julkista tilaa, niin olethan yhteydessä. Autamme mielellään tilasuunnittelussa ja suosittelemme sopivia ratkaisuja. Tarjoamme kalusteoston yhteydessä myös TAITOO® -tilauskoulutusta.

Meille voi lähettää sähköpostia osoitteeseen: shop@gymi.fi tai soittaa numeroon 045 3245 888 / Christina Nurmi.

* Pääset tutustumaan Gymi Furniture -kalusteisiin Helsingin Herttoniemessä sijaitsevassa näyttelytilassamme osoitteessa Gymi Herttoniemi, kauppakeskus Megahertsi, 2. krs, Insinöörinkatu 2. Olemme auki sopimuksen mukaan.