kärrynpyörätytot_cycleChristinajaMikaelCycleLilliVeetikivillasininenparkour_cyclepojatpuolapuilla_cyclepojat_cycleLunarenkailla_cycle
Slogan

Hiihtoloman liikunnalliset päiväleirit

Hiihtoloma lähestyy…

Liikunnalliset Gymi Camp -päiväleirit järjestetään Valkeakoskella seuraavan kerran koululaisten hiihtolomaviikolla 26.2-2.3. Hiihtoloman leirit ovat ns. puolipäiväleirejä, joissa päivittäinen leiriaika on klo:8.30-12.30.

Leiriohjelmaan kuuluu, päivästä riippuen, parkouria, volttikoulua, käsinseisontakoulua, juoksukoulua, joogaa, akrobatiaa ja sirkusta. Säiden mukaan liikutaan myös ulkona. Liikunnan lisäksi leiriviikon aikana harjoitellaan rentoutumaan ja huoltamaan kehoa. Jokapäiväinen rentoutumishetki onkin yksi leiriläisten suosikeista. Ohjatun toiminnan ohella, leiripäivään kuuluu myös vapaata puuhastelua uusien leirikavereiden kanssa.

Leirille tullessaan ei tarvitse osata mitään temppuja, mutta myös taidoissaan jo edistyneille löytyy haastetta. Treenaaminen tapahtuu aina liikkujan omien taitojen tasolla, oman jaksamisen mukaan. Kaikilla taitojen harjoittelu on taatusti hauskaa, ja jokaiselle löytyy mielekästä tekemistä. Liikunnallisten taitojen oppimisen lisäksi Gymillä panostetaan yhteishengen luomiseen ja sosiaalisten taitojen kehittämiseen.

Varmistuaksemme leiriläisten riittävästä energian saannista leiripäivän aikana, jokainen leiriläinen ottaa kotoa mukaan mieluisat eväät. Gymiltä löytyy jääkaappi sekä mikroaaltouuni.

Hintatiedot löydät hinnastosta, sivun ylälaidasta.

Ilmoittautumaan pääset viereisestä ilmoittaudu nyt -painikkeesta. Valitse ensin moneenko leiripäivään haluatte ilmoittautua. Kerro sitten lomakkeen muuta- kohdassa mitä viikonpäivää/päiviä ilmoittautuminen koskee. Osallistuminen maksetaan verkkomaksuna ilmoittautumisen yhteydessä.

© Gymi 2013